Mistä ammentaa elämänvoimaa ja voimavaroja?

Mistä ammentaa elämänvoimaa ja voimavaroja?

Usein mietin sitä, miten uskomattomista tilanteista ihmiset selviävät ja säilyttävät elämänvoimansa, vaikka haastava tilanne näyttää musertavalta ja kutakuinkin mahdottomalta. Millaisia henkisiä ja fyysisiä voimavaroja ihmisestä voikaan ”kuoriutua” tosi paikan tullen, jos kuorma ei kuitenkaan ole ylivoimaisen suuri.

Omalla kohdallani huomasin tämän, kun äitini sairastui vakavaan parantumattomaan sairauteen. Minä hänen ainoana lapsenaan kuljin hänen rinnallaan. Kun tällainen kriisi kohtasi minut, olin sokissa. Tulessamme lääkäristä, jossa tuo diagnoosi kerrottiin äidille ja minulle, en enää osannut ajaa autolla tuttua reittiä kotiin vaan eksyin. Se kuvasi hyvin sitä olotilaa, jossa olin. Uusi tilanne, joka sai kaikki ”hälytyskelloni” soimaan  –  valtava pelko ja huoli siitä, miten äiti, minä ja muut läheiset selviäisimme tästä matkasta. Ennen kaikkea, miten rakentaa äidin loppuelämä niin hyvistä aineksista kuin se oli mahdollista tuossa tilanteessa. Miten huolehtia myös siitä, että oma elämäni jatkuu kaikesta huolimatta enkä hylkää sitä.

Nyt kun tästä kaikesta on kulunut useita vuosia ja äitini on nukkunut pois, voin vain ihmetellä, miten selvisin tuosta kaikesta. Haasteita todella riitti kuten selviämistä äitini rinnalla kulkemisesta, emotionaalisesta kuormasta ja kaikista käytännön asioista, omasta elämästäni ja työstäni ynnä muuta, ynnä muuta.

Elisabet Lahti kirjoittaa kirjassaan (2025) Sisun alkemia -tarinoita elämästä, voimasta ja elämänvoimasta seuraavasti: ”Elämänvoima on enemmän kuin vain fyysinen jaksamisemme. Se on sekä polttoaine, joka mahdollistaa liikkeen ja jaksamisemme, että vasta-aine, joka auttaa meitä suojaamaan itsemme loppuun kulumiselta. Se on myös innostuksen ja energian lähde ja luovuuden moottori, jonka kautta tuomme merkitystä elämäämme. ” Miten osuvasti Elisabet Lahti kuvaakaan tuota elämänvoiman moniuloitteisuutta, johon löysin oman kokemukseni kautta tarttumapinnan.

Yksi tärkeimmistä asioita itselleni tuossa tilanteessa oli luoda äidilleni niin hyvä ja merkityksellinen elämä kuin se oli mahdollista sairauden asettamissa raameissa. Siitä tulikin motivaattorini. Äiti ja minä opimme arvostamaan pieniä asioita, joiden merkitys usein osoittautuikin yllättävän suureksi. Erityisesti surun ja luopumisen hetkillä harjoittelimme, jos jaksoimme ”korkeanpaikan leirillä” kiitollisuutta siitä, mikä äitini kehossa toimi, mikä oli kaunista, hyvää ja arvokasta hänessä, ympärillä olevissa ihmisissä ja ympärillä muutenkin. Omasta jaksamisesta ja hyvinvoinnistani ”kaksin käsin” kiinni pitämisen opettelusta muodostui itselleni elinehto ja taitolaji, jota jouduin harjoittelemaan päivittäin. Se vaati sen tietoista opettelua, mikä auttoi jaksamaan, mikä kannatteli ja miten luoda ravitsevia palautumishetkiä. Niistä ammensin voimaa myös äitini kannatteluun. Haastavaa tuossa tilanteessa oli tasapainotella äidistä ja hänen asioistaan huolehtimisen ja siinä rinnalla oman elämäni vaalimisen ja rakentamisen välillä – kuin tasapainottelua trapetsilla. Tunteita ja kokemuksia riitti laidasta laitaan kuten riittämättömyys, pelko, myötätunnosta kumpuava kipu, kiitollisuus tuesta ja avusta, ilo ja levollisuus yhteisissä hetkissä, joissa yhteys äidin ja minun välillä sai uusia ennen kokemattomia säikeitä ja sävyjä. Samalla sain harjoitella kerta toisensa jälkeen sitä, miten pysähtyä, luoda tilaa tyyneydelle surun keskellä.

Haastavat elämänvaiheet ja tilanteet vaativat ottamaan todella vakavasti sen, mitä elämänvoiman virtaamisen ylläpitämiseksi ja voimavarojen vahvistamiseksi tarvitaan. Oppimista, jatkuvaa oppimista, yritystä ja erehdystä ja niistä oppimista sekä pyrkimystä tiedostaa hermoston yli- ja alivireyden tasapainottamisen tarpeet. Tärkeää ja usein niin vaikeaa on sellaisten asioiden ja tilanteiden tiedostaminen, joita ei ole mahdollista muuttaa sekä niiden hyväksyminen sellaisena kuin ne ovat. Itsetuntemus auttaa luomaan itselle ja tilanteeseen sopivia palautumiskeinoja, myös niitä palautumisen mikrohetkiä kiireen keskelle. Lempeä itsemyötätunto ja rauhantilan tietoinen vaaliminen laajentaa ja kirkastaa havaintokykyä, jolloin omia voimavaroja, vahvuuksia ja pieniäkin vaikuttamisen paikkoja on helpompi nähdä. Tällöin mahdottomaankin tilanteeseen kätkeytyvä ympärillä oleva tuki ja mahdollisuudet voivat tulla näkyväksi.

Miten tärkeää onkaan elämänvoiman virtaavuuden vaaliminen ja voimavarojen vahvistaminen erityisellä lempeydellä silloin kun elämä haastaa, milloin yksityiselämän milloin työelämän myrskyisissä ja muutoksissa.

Mitä sinä tarvitset, jotta elämänvoimasi virtaa ja voimavarasi vahvistuvat, kun muutokset myllertävät?